17.4.13

Kallio ja erilainen kauppareissu



Helsingin Kallio on noustanut vuosi vuodelta suosiotaan nuorten keskuudessaan ja siellä käydessä ymmärtää miksi. Hintataso on alhaisempi niin ruokapaikoissa, baareissa kuin myös kirpputoreilla kuin muualla Helsingissä, mutta silti ollaan ihan lähellä kaikkea. 

Kävimme Sadekuun maanantaina vähän kiertelemässä ympäri Kalliota ja päädyimme tekemään ostoksia. Jos haluaa ostaa halvalla ruokaa ja etnisiä erikoisuuksia, kannattaa suunnata sinne. Tässä muutamasta paikasta tekstiä, missä kävimme.




Hakaniemen kauppahallin(ihan Kallion rajalla) tarjontaa

Yksi parhaimmaksi ruokakaupaksi olen jo aiemmillakin käyntikerroilla todennut alla kuvassa esiintyvän  Aasialaisen ruokakaupan. Vaikka ulkokuva on vähän ankea, sisältä löytyy kaikki mitä aasialaiseen keittiöön tarvitsee. Siellä on myös kaikki perustarvikkeet paljon halvempia kuin muissa kaupoissa. Pakastin allas on täynnä kokonaisia kaloja, kananjalkoja ja kaikkea outoa, joista osasta ei ole mitään hajua mitä ne on. Suosittelen kaikille tuolla käyntiä, sieltä saa ruokatarvikkeiden lisäksi myös välineistöä aasialaisen ruuan valmistukseen.



Kävimme syömässä ylhäällä näkyvässä thairuokapaikassa(söpö nimi, Du dii) kaverin suosituksesta kun kysyimme halpaa ja hyvää paikkaa. Ruoka oli hyvää, sopivan tulista ja hintakaan ei ollut paha. Tilasin nuudelikana pienen annoksen, hintaa tuli seitsemän euroa eikä annos ollut todellakaan pieni.

Huono puoli tuolla ruokailussa oli tilan puute. Tilaa ei ollut kauheasti, tasan neljälle penkit ja ruokaa mukaan ottaneet menivät ulos odottamaan, kun sisälle ei mahtunut. Ahtaat paikat eivät kuitenkaan meitä haitanneet, mutta ei sinne mennä illallistamaan. Noutoruokapaikkana hyvä kuitenkin.


Kunnon turistiksi heittäydyimme ja menimme käymään Kallion huipulla sijaitsevalla Kallion kirkolla. Itsehän en ole uskovainen, mutta minua on aina kiinnostanut kaikkien uskontojen temppelit ja tavat. Varsinkin erilaiset hautausmaat. Kävimme sisälläkin katsomassa ja oli hienoa kuunnella ku muuten tyhjässä kirkossa oli joku nainen soittamassa urkuja. Mahtavat soittopelit ja niitäkin löytyi tuosta kirkosta kaksi kappaletta.


Päivän löytö oli kuitenkin tämä kauppa. Kallion Retro ja vintage radio -liike oli aivan mahtava. Menimme sisään ja paikka oli tulvillaan vanhoja kameroita, levyjä, radioita, kajareita.. Oikea aarreaitta. Ja se tulikin tuntumaan kukkaroissa.

Vanhojen kameroiden toimivuudesta ei ole mitään varmuutta, mutta kyllä ne olivat komeita. Alhaalla kuvassa on vain näyteikkunan komistukset, mutta sisätiloissa oli varmaankin lähemmäs viittäkymmentä erilaista tallentinta. Ihan kuin olisi ollut kameramuseossa.


Kalliossa on paljon muitakin kirpputoreja, mutta valitettavasti suurin osa oli kiinni maanantaina. Helsinki ei olekaan niin kallis paikka kokemuksien hankkimiseen kuin voisi luulla, lisää kerron seuraavissa teksteissäni. Sen voin ainakin sanoa, että se ihminen joka sanoi, ettei Helsingissä saa mitään tehtyä halvalla tai ilmaiseksi, ei tiedä mistä puhuu.

14.4.13

Helsinkiläistyminen

Muutin noin kaksi viikkoa sitten Helsinkiin työharjoittelun perässä. Tämä on ollut aika kulttuurin täyteinen aikakausi Virroilta muuton jälkeen. Kuvia ei ole julkaistavaksi muuta kuin eiliseltä Jamma Mia -nimeä kantavasta rollerderbytapahtumasta. Joten nauttikaa niistä.



Roller derbyn sääntöjä en ala tässä selittämään, mutta urheilutapahtumaa voin suositella kelle vaan. Penkkiurheilu tämän lajin kanssa on mukavaa, koska helposti tulee ystävystyttyä vieressä olevien ihmisten kanssa ja ihmiset haluavat kertoa lajista lisää siitä tietämättömälle. Itsellekin säännöt olivat suurimmaksi osaksi tuntemattomat, mutta ne tulivat selväksi myös selostajan puheiden ansiosta.



Samaa zeebrakuosia jaloissani kuin tuomareiden paidoissa

Pakko joskus päästä kokeilemaan lajia, vaikutti niin mielenkiintoiselta eikä perinteiseltä tyttöjen lajilta. Lajin yksi hienoimpia puolia ainakin näin kuvaajan silmin oli jokaisen kilpailijan oma tyyli, joka paistoi ulos. Jollakin oli huulipunaa, hiuksia oli sateenkaaren kaikissa väreissä ja niin edelleen. Pelaajien kanssa myöhemmin puhuessani, he ylistivät pelin ympäröimää hyväksyvää ilmapiiriä; jokainen on tervetullut omana itsenään.


Minusta on nyt tullut "helsinkiläinen" ja samalla pidän blogiani, mutta yritän välttää alkamasta niin sanotuksi helsinkiläisbloggaajaksi, jolla ei ole mitään uutta sanottavaa - vain uusia vaatekappaleita. 

Luokittelen blogiani matkailublogiksi enemmän kuin miksikään muuksi, joten aion edelleen matkailun silmin kirjoittaa, kun löydän jotain aihetta kirjoittaa. Tarkoitus ei ole vääntämällä vääntää juttua kaikesta mahdollisesta, vaan keskittyä kunnolla kirjoittamaan sitten kun on asiaa. Olo on kuin muukalaisella täällä, mutta niin myös kirjoitankin asioita - turistina.



Helsingin tutkiminen jatkuu ja samalla myös suunnitellaan jo seuraavaa ulkomaan matkaa. Lentokoneet ja laivat ovat nyt jo niin lähellä, että nyt on helppo lähteäkin.

8.4.13

Virrat, Ylä-Pirkanmaa


Olen opiskellut Virroilla melkein kaksi vuotta ja nyt muutin pois työharjoittelun perässä. On siis ehkä hyvä aika kertoa vähän Virroista, koska (jos olen oikein ymmärtänyt) varsinkin kesällä tänne tulee matkailijoita.

Virrat on suhteellisen pieni paikkakunta ja jos kaipaa kaupungin sykettä ja meininkiä, tänne ei kannata tulla. Sen sijaan jos tykkää nauttia pienen kaupungin rauhasta ja kauniista maisemista, tämä on oikea paikka.


Kirjastoa vahtiva karhupatsas

Virroilla näkee paljon karhuihin viittauksia. On patsasta, Martinkarhu -nimistä baaria, karhulogoa opiskelijoiden pyörittämällä kanavalla jne. Virroilla aikoinaan eleli sellainen kaveri kuin Martti Kitunen, joka tunnettiin myös nimellä Karhu-Martti. Hän oli kuuluisa karhunkaataja ja metsästäjä. Hän on kuulemma kaatanut elämänsä aikana vähän alle 200 karhua, mutta tarkkaa lukumäärää ei voi tietää. Kova jätkä ollut kuulemma aikoinaan, lisää tietoa löytyy muun muassa täältä. 


Baarejahan ei ole paljon ole Virroilla, mutta rakkaimmaksi on käynnyt kahden vuoden aikana ehdottomasti Pub 66. Ihana ja ystävällinen henkilökunta jaksavat aina palvella ja aina on tuntenut olonsa tervetulleeksi paikan päälle. 


Myös baari on asiakaspalvelussaan mennyt ihan uudelle tasolle muihin verrattuna, kun tarjosi meille opiskelijoille yhden parhaimmista jouluaterioista mitä olen koskaan saannut - ilmaiseksi. Tulen aina ajattelemaan, tuotakin, tapahtumaa lämmöllä. Surullista on kuitenkin ajatella mitä tällekin mahtavalla paikalle käy, kun koulumme lopetetaan Virroilta.


Tosiaan, Virroilta lakkautetaan Tampereen ammattikorkeakoulun opetustoiminta.

Kokonaan.


Eihän maaseutua ole järkeä pelastaa.

Päätös Virtain toimipisteen lakkauttamisesta on jo tehty, eikä sille voi mitään tehdä. Kuitenkin aion nyt vähän kertoa omia tuntemuksiani näin opiskelijan näkökulmasta.

Mikä järkikin siinä on, että kaikki opiskelijapaikat nykyään keskitetään suuriin kaupunkeihin. Opiskelijoiden tilat pienenee, opetus heikkenee luokkamäärien kasvaessa, asuntojen hinnat nousee, maaseutu köyhtyy ja hei ihan oikeasti, täällä on ihan hyvä opiskella!


Olen saannut tutustua täällä yksiin elämäni tärkeimmistä ja rakkaimmista ihmisistä, oppinut lisää itsestäni, oppinut sitäkin enemmän itselleni aiemmin tuntemattomasta alasta ja teknologiasta, olen oppinut kuinka tehdään ampumahaava videoon ja saannut eväät työelämään tykkäämälläni alalla.


Hautausmaan lumityöt ovat jääneet väliin

Olen nähnyt täällä tähtiä enemmän kuin pilviä, olen todistanut revontulet ja nähnyt auringon laskevan ja nousevan paremmin enemmän kuin missään muualla. Olen tanssinut kevätsateessa, olen palellut ja paahtunut, olen tuntenut rakkautta ja surua, laivat ovat lähteneet ja tulleet, tuoden uusia ihmisiä ja samalla on hyvästeltykin vanhoja - kunnes näemme taas.


Virroilla on todellakin elämää, jos vain niin itse haluaa. Yksi hienoimmista lenkkipoluista on vanha ja hylätty junarata. Aikoinaan junalla pääsi Virroille, mutta liikenteen lakattua vanhat rautaiset raiteet ovat vallanneet luonto ja ruoste. Talvisin reitin valtaa hiihtäjät ja moottorikelkat.



Junanraiteen reittiä & ylikulkusilta


Kompostori sketsisarjan jatkoa tehdessä


Junanraiteiden lisäksi vanhaa kalustoa on hylättynä raiteiden vieressä. Valitettavasti vanhat kulkuvälineet ovat hitsattu toimintakyvyttömiksi tai lukittu ketjuin. Olisi ollut mahtavaa kokeilla raiteilla matkustamista niillä.





 Tässä vielä kuvat junanraiteista syksyllä. On muuten yllättävän hyvä tattipaikka.

 


Kirjoitan lisää Virroista tulevaisuudessa ja sen tarjonnasta. Tulee muuten liian pitkä teksti ja paljon on kuvia ja kerrottavaa tästä pikkupaikkakunnasta.

15.3.13

London Anime Con 2013


Kulkuritar kuvaajana (kuva by Katariina Ihalainen)

London Anime Con kutsui minua ja kolme luokkatoveriani ohjelman teon merkeissä. Tarvitsimme osuuskuntamme tuottavalla televisiokanavalle vapaana olevalle ohjelmapaikalle sisältöä, joten alunperin suunnitellusta lomareissusta tuli samalla työmatka. Olimme jo aiemmin saanneet pressikortit järjestäjiltä, joten ongelmaa sisällepääsyssä ei ollut.

En ole ikinä ollut animeconeissa. Animea ja mangaa olen tullut harrastaneeksi viimeksi ylä-asteella ja lukion alussa. Takaraivossa oli pieni pelko siitä, että tulisi ulkopuolinen olo enemmän asiasta tietävien joukkossa. Kuitenkin kaikki menikin ihan eri tavalla. Matkatovereistani kaikki muut olivat käynneet useissa animeconeissa Suomessa ja heiltä sainkin paljon tietoa siitä, miten juuri tämä coni erosi Suomen tapahtumista.


pukukilpailun finaalistit

London Anime Con oli k-18 tapahtuma. Joillekin tämä saattaa herättää ajatuksia kaiken maailman pervoista japanilaisista seksileluista ja joku saattaa innostua ajattelmaan lonkeroita. Silloin saa kyllä pettyä pahasti. En kokenut kertaakaan oloani ahdistuneeksi conissa, eikä mitään niin sanottuja aikuisten leluja ollut missään esillä. Ainoastaan mainoksina japaninkieliset sanat(esimerkiksi yaoi, poika+poika eroottista animemateriaalia) kertoivat mitä myyjillä oli myytävänä tiskin takana piilossa. Conissa ei cosplayaajatkin olivat aika kesysti pukeutuneita, mitä nyt muutama tyttö oli pukeutunut roolihahmonsa tapaan pienehköihin vaatteisiin. Kuitenkin vaateiden peittävyys ei eronnut loppupelissä paljoa normaalien yökerhojen asiakkaiden pukeutumisesta. Itse asiassa siellä oli paljon, paljon siveellisempi meininki.



Kaksi kuvaa yläpuolelta by Katariina Ihalainen

Rigivarusteet päällä ja kamera käsissä oli mahtavaa kulkea värikkäästi pukeutuneiden ihmisten keskuudessa. Ihmiset olivat ystävällisiä, eikä heitä pelottanut hymyillä kameralle. Käytännössä katsoen ihmiset olivat tulleet kuvattavaksi coniin ja välillä tuntui siltä, että sitä kuvatumpi ihminen, sitä paremmin hän oli onnistunut tavoitteessaan; herättämään haluamansa hahmon henkiin.

Tunnelma oli kuin pitkään jatkuvista Halloween-bileistä. Aikuiset ihmiset olivat pukeutuneet mitä huimempiin asuihin, baaritiski oli koko ajan auki ja illalla alakerta muuttui isoksi tanssilattiaksi. Päivien aikana esiintyi monia eri bändejä ja artisteja, erilaiset myyntipöydät houkuttelivat väreillään ja taiteilijat ikuistivat ihmisiä paperille.



kansainvälistä letkajenkkaa

Yksi asia mikä erotti kuulemma aikuisten animetapahtuman verrattuna nuorten tapahtumiin merkittävästi baarin lisäksi oli Cosplayhuutokauppa. Eri cosplayaajat vapaaehtoisesti pistivät itsensä huutokaupattavaksi ja kaikki rahat menivät hyväntekeväisyyteen Japanin tsunamin uhrien hyväksi. Kyselin myöhemmin ihmisiltä, että jos olisi ostanut itselleni vaikkapa jonkun pokemoniksi tekeytyneen, mitä minä tekisin hänellä? Vastaus oli kaikilla sama; "Annat rahat aina hänen käteen ja käsket hakea juomia baarista. Ei heidän ole pakko tehdä mitään muuta." Alaikäisillä tätä ei ainakaan Suomessa voisi kuvitella tapahtuvan, mutta aikuisten hyväntekeväisyystapauksena tämä oli ihan hauska tilaisuus.


Tämä mies on nähty myyntipöytänsä kanssa myös Suomen coneissa

Kyselin matkakumppaneiltani eroja Suomen ja Lontoon conejen välillä. Ensimmäisenä pintaan nousi ikäkysymys. Suurin osa Suomen animeconeista ovat kaikenikäisille sallittuja, mutta siitä huolimatta kävijät ovat suurimmaksi osaksi alaikäisiä. Suomen coneissa kuulemma aikuinen harrastaja pomppaa välillä ihan väärällä tavalla esiin ja samalla myös ärtyyntyy samanikäisten harrastelijatovereiden puuttumisen takia. Suomessa myös ennakkoluulot aikuisharrastajia kohtaan ovat vahvemmat kuin Lontoossa. Lontoossa harrastajia oli kaikenikäisiä, kokoisia ja eri kulttuureista. Ihmisiä oli myös tullut kaikkialta maailmasta. Tapasimme ihmisiä muun muassa Tanskasta, Skotlannista ja Ranskasta. Ihmiset olivat myös kuulemma paljon avoimempia ja heidän kanssaan oli helpompi keskustella kuin Suomessa. Uusien ystävien hankkiminen olikin helppoa siellä.


Animecon oli kiva tilaisuus ihan näin ei-niin-edes-sunnuntaiharrastelijalle. Tunnelma oli lämminhenkinen ja kotoisa, ihmiset mukavia ja halukkaita tutustua sekä iltabileet olivat yhdet hauskimmista vähään aikaan. Suosittelen suomalaisille harrastajille lähtemään käymään, saatte varmasti enemmän tapahtumasta irti kuin minä. Meitä kyseltiin jo takaisin uudestaan kuvaamaan, mutta aika näyttää vaan milloin pystymme seuraavan kerran lähtemään. Tässä lopuksi vielä se meidän tekemä ohjelma, jonka ansiosta tuli käytyä elämäni ensimmäisessä animeconissa.